Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Vanha koti ja uudet kujeet’ Category

Voimakkaiden värien, runsaan valon ja kaiken valkoisuuden rinnalle tarvitaan tämä: ruosteen ja kuparin värinen lattia. Tutun näköinenkö? Koko ajan huomaamme tekevämme valintoja vanhaa, punaista kotia peilaten. Joistakin asioista emme voi luopua ja on tehtävä samoin kuin aiemminkin, silloin.

Rakennukseen voi rakastua, mutta se ei tarkoita maalliseen kiinnittävää materialismia vaan ennen kaikkea tulevaisuuden uskoa, haaveilua oman perheen hyvinvoinnista ja onnellisuudesta tietyssä rakkaassa paikassa. Vaarallista, niin kuin kaikki rakastuminen. Laput silmille ja eteenpäin.

Read Full Post »

Rakkaudella kunnostimme ja sisustimme tämän vuonna 1936 rakennetun kodin, josta jouduimme luopumaan yllättäen.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Tämä koti elää lämpiminä muistoina mielissämme. Kesäkummussa on aina kesä.

Nyt puuhastelemme toisenlaisen projektin parissa.  Mielikuva oman kodin tunnelmasta ei kuitenkaan ole muuttunut!

Uusi koti, Sammalhuone, edustaa klassista rakennustyyliä. Siinä on vaikutteita vanhasta rakennusperinteestä. Ripaus romantiikkaakin on mukana, vaikka tyyli saakin olla hiukan selkeälinjaisempi tässä kuin vanhassa hirsitalossa. (Sen jykevyys vaati mielestäni jotakin herkkää, ilmavaa ja valkoista rinnalleen!)

Talon julkisivut maalataan valkoisiksi, tiilikatosta tulee savitiilenpunainen.

Tarkoituksemme on jatkaa kodin julkisivujen tyylillistä linjaa raikkaassa sisustuksessa.  Miten?

Valo on tärkeää, ja siksi sekä ikkunoita että valkoisia pintoja tulee paljon. Valkoinen ei kuitenkaan riitä: rinnalle tarvitaan vahvoja, raikkaita, innostavia, tunnelmallisia värejä. Yleensä väreistä sanotaan, että vähemmän on enemmän. 🙂 Sammalhuoneen vierashuoneeseen tulee kuitenkin vihreää, keittiöön keltaista, kylpyhuoneeseen turkoosia, makuuhuoneeseen violettia tapettia… Osa tapeteista on varmasti vanhoja tuttuja paperisia menneiltä vuosikymmeniltä.

Luonnolliset materiaalit, puun lämpimät sävyt viehättävät. Ja vanhat puiset huonekalut, niistä emme luovu! Peltiuunikin pääsee tupaan, vanhoine luukkuineen.

Read Full Post »